Maaliskuu mennä viuhottaa loppupuolellaan, ja sunnuntaina taitaakin olla taas se aika, kun pienet noidat lähtevät liikkeelle.
Meidän maaliskuu on mennyt edelleen ihanan talvisissa merkeissä, eli lunta riittää ja tiet pääsääntöisesti kuivat. Toki sitä lunta on sadellut vähän väliä lisää, ja siitäkös Milo on ollut aivan innoissaan.
 
Milo on niin hassu, kun se hypähtää kevyesti hankeen, ja juosta jolkottelee (joskus hankikannon avulla keveästi, joskus kahlaten melkein kaulaansa myöten hangessa) pitkin penkkoja.
Laiska omistaja on havainnut itse asiassa nuo hanget erittäin käteviksi rapamassun puhdistamiseen.
Ei muuta kun heittelee lumipalloja noutavalle koiralle pitkin hankea, ja toinen ravaa innosta häntä heiluen niitä hakemassa ja a vot - ei tarvita pyyhettä lainkaan :)
 
Seurapiirit laajenevat, sillä meille on jo monta uutta koiratuttua kotikulmilta tullut. Ollaan myös lenkkeilty gööttityttojen (Tilda ja Sessi) kanssa nyt viikoittain, sekä Toran, Kiian ja Govin kanssa pellolla peuhaamassa. Aku edelleen jääkauden kourissa, joten eipä olla nähty.
 
Oltiin muuten taasen lapsenvahtina Kilossa, peuhaamisen ja Pentujengi avaruudessa -leffan siivittämänä ilta sujui kerrassaan mukavasti.
Kuten aina ko. paikassa :)
Oli muuten ihan loistava hyvänmielenleffa, kuten ne aiemmatkin pentujengin seikkailut on olleet!
Käykääpä katsomassa : en.wikipedia.org/wiki/Air_Buddies
Ja niin, onhan Miltsi ollut myös itsekin hoidossa kun emännällä on menojalka vipattanut, joten KIITOS TEILLE!!!
 
Ai niin, olihan meillä vähän draamaakin.. nimittäin viime kerralla hoidossa ollessa sain sitten koiraa hakiessa tietää, että sepäs oli laskenut alleen. Siis ihan kunnolla tullut pissat lattialle!
Milo oli tullut lasten kanssa ulkoa sisälle, ja mennyt pöydän alle ’lepäämään’ ja juuri kun perhe oli asettautumassa pöytään käydäkseen syömään, oli kuulunut ”ööhhööh” ja pissaa oli alkanut suihkuta. Eikä Milo ollut voinut lopettaa.. noloissaan oli tietenkin reppana-parka. No, eikös emännän erittäin vilkas mielikuvitus ja googlen hyvät hakumoottorit saaneet sitten aikaiseksi sen, että olin jo melkein valmistautunut siihen, että nyt on vakava sairaus ja joudun luopumaan koirasta.. uneton yö siis kerta kaikkiaan. ELL soitin heti seuraavan arkipäivänä, ja olivat sitä mieltä, että näyttämään tultava + mahdollisimman tuore virtsanäyte messiin.
Jep, olihan se näytös se näytteen otto.. kuljin kuppi kädessä koiran perässä (koira tietenkin remmissä) ja tarkkailen, milloin se nostaa koipeaan. Nosti kerran, ehdin laittaa kupin alle ja sainkin hivenen (ruokalusikallinen riittää, mutta EI saa olla lunta) Mutten riittävästi.. nooh, ajattelin, etttä nostaahan se poikakoirana sitä koipeaan vähän väliä, no hätä. No eipäs nostanut.. Milo äkkäsi, että hetkinen.. jotain outoa tässä on, mulkoili mua ja pitelemääni kuppia, ja pisti niin sanotusti hanat kiinni. Pidätteli melkein Perkkaan ELL-aseman luokse, mutta joutui onneksi antamaan periksi ja näytteenotto onnistui.
Koira tutkittiin tarkoin, eikä mitään vikaa! Eli ilmeisesti siis vaan unohtanut pissata pihalla ollessaan (on opetettu niin, ettei saa nostaa koipea piha-alueilla) ja kun on rentoutunut onkin sitten käynyt vanhanaikaisesti vahinko. No, tietenkin olin helpottunut ja toivottavasti tämä jäi ainutkertaiseksi tapaukseksi
 
 
Siinäpä sitä tällä kertaa, jatkuu taas..
 
Aurinkoista keväänodotusta kaikille!!
 
Ps. Kiitos kuvasta Akille, ihan hyvältähän tuo korvalook näyttää:)

Pps. Kyllä ne kuvat kepinhausta vielä tulee, jahka ne löytyvät