Tänään aloitettiin Toko-kurssi! Olipa melkosen karmea kokemus :-) Siis ihan oikeasti. Ja hävetti. Ja tuntui siltä, että vaikka koira osaisi niin minen osaa sitten ohjata. Ja että koira on paaljon kiinnostuneempi muista koirista kuin minusta.. ja päätäkin alkoi särkemään..minulla, ei Milolla.

Oltiin ajoissa paikalla; jopa niin etuajassa, että ehdittiin tehdä tunnin ulkoilenkki. Sateessa. Ja sitten mentiin sisälle koulutushalliin. Sittenhän se riemu vasta repesikin. Milo käyttäytyi kuin olisi kokoikänsä kasvanut tynnyrissä, eikä ikinä ennen olisi nähnyt muita koiria. Hirmuinen ulina, ujellus, ulvonta, vikinä, vouhkaaminen ja halli raikui.. Muut olivat suht' iisisti ja HILJAA. Remmikin tiukalla, hyvä ettei kaveri kuristunut kun yritti vetää muiden koirien luo.. JepJep.. mietin jo hetken, että tässäköhän tää ois, ja lähdenkö nyt heti pois.. mutta ONNEKSI Milo rauhoittui ja HILJENI, kun tunti pääsi alkamaan ja ryhdyttiin tekemään jotain J

Meitä on todella monta koirakkoa kurssilla, onneksi on 2 kouluttajaa niin apuja tullee riittävästi. Yks perro, yks kihara, yks flatti, labbiksia useita  ja taisi kultsuja olla 3 kpl. Jälleen kerran huomasin sen, että Milo on eritoten kultsujen perään, ei ne muut sitä jaksanut samalla lailla innostaa ulisemaan. Niin, mitä me sitten tehtiin:

Ensin harjoiteltiin kontaktia, ihan vaan niin, että kädet sivuilla, namut nyrkissä, ja heti kun koira katsoo (me ohjaajat/omistajat olemme passiivisia) niin palkkio. Joo-o, tää ei oo meidän vahvuus, ei todellakaan. Siis vaikka Milo ottaa arkielämässä tosi hyvin kontaktia, niin nyt oli suurempi houkutus katsella muiden puuhia. Toki tämäkin tilanne parani heti kun Milo tajusi, että nämä oscarin kuivalihapullat onkin oikeastaan ihan hyviä, ja niiden eteen voi nyt vähän tota mammaa tuijotella :D

Toinen harjoitus oli sivulletulo, eli perusasento. Siinä onkin oltava tarkka, että koira on just ja tasan oikealla kohdalla. Meillähän Milon kanssa sivulletulo sujuu kuin vettä vaan (niin paljon sitä ollaan treenattu) mutta se oikea kohta on vähän vielä hakusessa  ja palkkaaminen 'ulkokautta' ihan uusi juttu à kotiläksyä tuli ! 

Vika harjoitus oli luoksetulo. Yksi kerrallaan kouluttaja piti koiraa, ja omistajan/ohjaajan piti juosta poispäin koirasta, ja käännähtää, innostaa ja sitten kutsua koira luokseen niin, että seisoo tasan tarkkaan kuin pylväs paikallaan (ei kädet edessä, ei kyykyssä, ei elehtien yms.) à Ja tämä toimi, niinkin hyvin että tuli törmäys - Milo ei ehtinyt jarruttaa tarpeeksi ajoissa ja törmäsi jalkoihini. Ja hienosti pysyi paikalla istumassa (vaikka muut koirat siellä häiriötekijänä) kun kävin hakemassa kouluttajalta remmin.

Ensi viikolla sitten pitää muistaa ottaa lelu mukaan ja harjoitella kontaktikävelyä!!!

Toim.Huom. Taitaa olla enempi väsynyt omistaja kuin koira.. että kelles tässä nyt tätä aivojumppaa tuli :-D